Lupaavia tuloksia ilmanvaihdon tilakatselmuksista
Ensimmäisestä vierailustani sikatilalle olosuhdemittausten merkeissä on jo vierähtänyt puoli vuotta. Kevään ja kesän aikana on kertynyt arvokasta kokemusta.
Ensimmäisestä vierailustani sikatilalle olosuhdemittausten merkeissä on jo vierähtänyt puoli vuotta. Kevään ja kesän aikana on kertynyt arvokasta kokemusta.
Kävin syyskuun alun aurinkoisena päivänä Teurolla Ali-Lekkalan tilalla katsomassa, mitä puhdasrotukasvattamon arkeen kuuluu. Paikalla oli maatalousyhtymän vanhemmat osakkaat Eija ja
Ajelin elokuun viimeisellä viikolla Oripäähän Kari Kössin tilalle. Olimme puhuneet puhelimessa parikin kertaa ja sopineet maanantaiaamun sopivaksi ajankohdaksi.
Rami Kähkönen on työllistänyt itsensä täyspäiväisesti eläinkuljetuksilla vuodesta 2002. Hän valitsi työn ennen kaikkea siksi, että pitää eläinten kanssa työskentelystä.
Potilas alkaa heräillä. Minna Vähä-Hakula kärrää polvileikkauksesta toipuvan potilaan kirurgiselle vuodeosastolle. Minna tarkkailee vointia, huolehtii lääkityksestä ja tuo syötävää
Agroxin rehutehdas Mynämäellä valmistaa rehuja Kariniemen tiloille. Ensimmäinen erä rehuja valmistettiin tämän vuoden alussa ja tähän mennessä on teurastettu kolmisenkymmentä Agroxin
Nyt kun syksy lähestyy, on aika valmistautua. Hyvä valmistautuminen ehkäisee monta ongelmaa, joihin syksyllä usein törmää.
Emolehmätilan syksy on työntäyteinen. Jos kesällä emotilallinen pääsee muutamana päivänä vähän helpommalla, on syksy täynnä erilaisia töitä.
Kesä kääntyy syksyyn ja satokauden rehunkorjuu lähenee finaalia. Toinen säilörehusato on pääosin korjattu, puinnit ovat hyvässä vauhdissa ja kolmas rehusato on kasvussa.
Etsintäkuulutimme kesäkuussa Kariniemen-tiloja, jotka ovat valmiita laittamaan paukkuja tilansa hiilijalanjäljen pienentämiseen. Hankintapäällikkö Jarmo Seikola ja projektia vetävä
Teurassikojen täydet mahat, tai tarkemmin ottaen ruuansulatuskanavat, ovat teurastamon toimintaa haittaava ilmiö. Täydet ruuansulatuskanavat lisäävät jätteen määrää, hidastavat teurastamolla
Viime syksynä puinnit päästiin kuivan kesän vuoksi tekemään ajoissa, ja ruista kylvettiin ennätysalat. Syysviljakasvustot saivat syksyllä hyvän alun, eivätkä kärsineet kevään kuivuudesta
Syysviljojen puinnit ovat jo täydessä vauhdissa Lounais- ja Etelä-Suomessa, ja aikaisimpien ohrienkin korjuuta on päästy aloittamaan. Tänä kesänä kasvustot ovat paikoin kärsineet kui-vuudesta,
Puintiaikana on helppo tajuta luonnon kiertokulun nerokkuus. Syyskesän tuoksut yhdistyvät juuri puidun kasvuston tuoksuihin viestien kohta alkavasta luonnonkierron seuraavasta vaiheesta.
Pääsin vierailemaan Jukka Tukiaisen tilalla Polvijärvellä. Jukka on pyörittänyt tilaa nyt sukupolvenvaihdoksen jälkeen aika tarkalleen vuoden päivät, viime elokuussa vetovastuu siirtyi
Miia Pettersen nauttii vauhdista. Hän ajoi lapsuudessaan harrastuksena mikroautoa kymmenen vuotta, kunnes mikroauto vaihtui 15-vuotiaana mopoon. Nykyisin HKScanin asiakaspalvelussa
Kevään suunnittelu, järjestely ja organisointi päättyi lauantaina 6.7.2019 kello 17:00. Okran viimeinen messupäivä päättyi osaston tavaroiden pakkaamiseen hirveässä kaatosateessa. Hyvä
Ilmastonmuutosta on tulvinut kuluneen kevään aikana lukuisista eri kanavista. Tulva on sisältänyt sekä asiallista informaatiota että asiatonta eri ammattiryhmien syyllistämistä. Suurena
Oletko tutkimuksen tekemisestä kiinnostunut ja kommunikaatiokykyinen. Entä pysytkö mukana nopeissa käänteissä?
Markkinoille on ilmestynyt viime vuosina uuden sukupolven ruokintalaitteistoja pikkuporsaiden ruokintaan porsitusosastossa. Ruokintalaitteisto tarjoaa porsaille monta kertaa päivässä