Potilas alkaa heräillä. Minna Vähä-Hakula kärrää polvileikkauksesta toipuvan potilaan kirurgiselle vuodeosastolle. Minna tarkkailee vointia, huolehtii lääkityksestä ja tuo syötävää sängyn viereen.
Tämä oli Minnan todellisuutta 8 vuoden ajan. Neljä vuotta sitten unelmien työpaikka muuttui pikkuhiljaa kirurgisesta yksiköstä, jossa leikeltiin lähes kaikkea päätä lukuun ottamatta, akuutiksi kuntoutusosastoksi. Kirurgiset operaatiot siirtyivät Turkuun.
”Tykkäsin asua Loimaan keskustassa. Pelasin pesäpalloa ja valmensin tyttöjä lentopallossa. Muuttoa Turkuun en edes miettinyt.”
Vuosi työpaikan muutosten jälkeen Minna alkoi tosissaan harkita sukutilansa jatkamista. Nyt Minna on ollut tasan vuoden päivät kokopäiväinen broileritilan yrittäjä Loimaalla, Niinijoella, 16 kilometriä Loimaan keskustasta. Vanhat harrastukset ovat jääneet, kun Minna on keskittynyt uuden työn omaksumiseen.
Peltotyöt yhteisvoimin
Ihan untuvikkona Minna ei broilerituottajaksi ryhtynyt. Sairaanhoitajatöiden ohella perheensä esikoinen on lomittanut silloin tällöin äitiään broilerikasvattamolla. Viime vuonna hän myös perehtyi broilerin kasvatukseen HKScanin tuottajapalvelutiimin järjestämässä nuorten tuottajien koulutuksessa.
”Nuorten koulutuksessa tutustui tosi hyvin broileripuolen asiantuntijoihin - Leenaan, Eveen ja Elinaan.”
Traktorin ja puimurin pukkikaan ei ole vieras paikka, mutta peltotöissä perheen naiset ovat olleet enemmän avustavassa roolissa.
”Kuivurinsiivous tuli aina meille tytöille”, Minna muistelee.
Kotitilalla viljaa on viljelty jo useiden vuosikymmenten ajan. Lähinnä vehnää broilereiden ravinnoksi, mutta hieman myös kauraa ja ohraa, jotka ostaa naapurin sikatilat tai läheinen munituskanala.
Peltotyöt hoituvat yhteistyössä naapuritilan, Jouni Tuomola Oy:n, kanssa.
”Tämä on jo kolmas sukupolvi tekemässä yhteistyötä”, kertoo Minnan äiti Anne Vähä-Hakula.
Anne-äiti on syntynyt kotitilan naapurissa, jota nykyisin asuttaa Minnan serkku, myöskin broilereita kasvattava Mika Tuomola. Anne ja Mikan isä Jouni Tuomola jatkoivat edellisen sukupolven aloittamaa peltoyhteistyötä. Nyt vetovastuussa ovat Minna ja Minnaa 9 vuotta nuorempi Mika.
”Yhteistyöstä on valtava hyöty. Koskaan ei ole tullut sanomista yhteisistä päätöksistä”, Anne-äiti kehuu järjestelyn sujuvuutta.
Molemmilla tiloilla on omat pellot, josta osapuolet huolehtivat itse. Minnan apuna peltotöissä on tilitoimistoa päivätyökseen pyörittävä isä Olli Vähä-Hakula. Peltotöissä tarvittavat koneet ja esimerkiksi kaksi kuivuria ovat yhteisomistuksessa.
Minnan kannalta järjestely on ollut ehdottoman tärkeä, kun omaksuttavaa tietotaitoa on paljon.
”Olen käynyt Novidan tilanjatkajakoulutuksen, mikä on myös tukien saannin edellytys. Onneksi naapurinväki on pitkäpinnaisia ja rauhallisia opettamaan”, Minna hymyilee.
”Luotan, että opin pikkuhiljaa.”
Minnan kotitila on ollut suvulla jo vuodesta 1633 asti. Ennen Minnan vanhempia tila oli Anne-äidin tädin omistuksessa.
Kodin ja hallin väliset työmatkat Minna ja Anne-äiti ajelevat pyörällä.
Tärkeä turvaverkko
Minna kantoi palomieheksi opiskelevan puolisonsa Samin kanssa muuttokuorman Minnan lapsuuden kotiin kesäkuun puolessa välissä. Heti kolmantena yönä hajosi porakaivon pumppu. Pari yötä myöhemmin ukkonen hajotti aggrigaatin piirikortin.
”Aiemmin olin vuorotöissä, nyt töissä vuorotta”, Minna on usein kuvaillut maatilayrittäjän arkea.
Arki on lähtenyt kuitenkin hyvin rullaamaan. Äiti on opettanut, että kannattaa ennakoida ja pitää paikat siistinä. Jos huomaa öljyläikän, pääsee jäljille, mikä kohta saattaa seuraavana mennä rikki.
Loimaalle jokirannan rivitaloon muuttaneesta äidistä on edelleen iso apu:
”Annan mielelläni Minnalle vapaapäivän ja käyn tekemässä rutiinit Minnan luona”, Anne-äiti kertoo.
Anne kertoo itse kaivanneensa sitä, että vapaapäivä voisi olla myös silloin, kun ei ole sovittuja menoja. Voi keskittyä kotona muihin asioihin.
Perintönä Minnalle on tullut myös 8 lähitilan rehurinki, joka vuorollaan kilpailuttaa rehuostokset. Kustannussäästöjä on vaikea arvioida, mutta työtä se ainakin helpottaa, kun kilpailutusvastuu osuu omalle kohdalle vain kerran vuodessa.
Anne-äiti on opastanut Minnan broilerinkasvatuksen saloihin. Pari viimeistä päivää ennen teurastusta Minna kertoo olevansa tulisilla hiilillä, meneekö lintujen painot kohdilleen.
”Meillä on tosi tiivis kaveriporukka lukioajoilta ja moni on käynyt apuna harjaamassa halleja ja vastaanottamassa untuvikkoja”, Minna kiittelee kavereiden tukea.
Uskomuksia ja ilmastotyötä
Kun Minnan broilerituntemus on tullut ihmisten tietoon, Minna on päässyt korjaamaan monenlaista kuulopuhetta.
”Aikalailla hirvittää, jos ihmiset luulevat, että syömällä broileria saa yhden kuurin verran antibioottia. Olen hyvin saanut lähipiirin ylipuhuttua, että kun broileria ostetaan, sen pitää olla Kariniemeä - tai ainakin kotimaista”, Minna kertoo.
Kariniemen broilereita ei ole lääkitty antibiooteilla lainkaan viimeiseen 10 vuoteen.
Hän pitää mustavalkoisena ajatusta, että kaikkien pitää ruveta kasvissyöjäksi.
”Kyllä ihmiset broileria syövät myös tulevaisuudessa. Se on terveellistä ja helppo valmistaa.”
Kesäkuussa Kariniemen sankarit -projekti etsintäkuulutti tiloja, jotka haluavat lähteä pienentämään tilansa hiilijalanjälkeä. Minna oli yksi tuottajista, joka nosti kätensä. Projekti starttaa puintien jälkeen pilottitilojen hiilijalanjäljen laskennalla.
Heinäkuussa tilalle asennettiin 90 aurinkopaneelia, jotka kattavat keskimäärin 4 tuntia broilerihallin sähköntarpeesta kesäkeleillä, kun tuulettimet pyörivät kovalla teholla.
”Mielenkiinnolla odotan taukoa, kun broilerihalli on tyhjä.”
Taukojen aikana ylimääräinen aurinkosähkö myydään omalle sähköyhtiölle.
Seuraavana on suunnitteilla optimoida 10 vuotta vanhan lämpökeskuksen käyttöä paremman hyötysuhteen toivossa. Suurempia investointeja ei ole ainakaan vielä suunnitteilla.
Aurinkopaneeleiden tieltä kaatui Anne-äidin vuosia kasvattama pensasaita. Aurinkopaneelit välittänyt, samasta rehuringistäkin tuttu broilerituottaja Tarmo Lankinen arvioi sen parhaaksi asennuspaikaksi.