Olemassa olevien prosessien kriittinen tarkastelu ja haastaminen. Siinäpä tehtävänkuvaus, jota parempaa teknologia-asiantuntija Kimmo Räsänen, jota työyhteisössä kaikella lempeydellä myös linnunpöntöksi kutsutaan, tuskin voisi kuvitella. Kutsumanimen takana on Kimmon ideoiden runsaus ja innovatiivisuus.
HKScanin Outokummun yksikössä teknologia-asiantuntijana ja työsuojelupäällikkönä työskentelevän Kimmo Räsäsen ei tarvitse kahta kertaa miettiä, kun häneltä kysyy, mitä asioita hän haluaa työssään edistää.
”Kiertotalouden kehittäminen on keskeisellä sijalla työssäni. Se on minulle tärkeää henkilökohtaisesti, mutta myös koko konsernin vastuullisuutta ja kilpailukykyä ajatellen. Meillä Outokummussa on parhaillaankin meneillään useampia kiertotaloutta edistäviä hankkeita”, sanoo Kimmo.
Yksikön jätevesien puhdistaminen ja uudelleen hyödyntäminen on ollut yksi tutkimuskohteista, josta on jo saatu lupaavia tuloksia. Yksikön puhdistettu teollisuusjätevesi on suunniteltu käytettäväksi navetan lantakourujen huuhteluvetenä.
”Olemme myös mukana hankkeessa, jossa tutkitaan kompostointimenetelmiä orgaanisen jätteen – meidän tapauksessamme naudan teurasjätteen – muuntamiseksi luonnolliseksi maanparannusaineeksi.”
Teknologia-asiantuntijan tehtävät ovat erittäin vaihtelevia ja niihin sisältyy esimerkiksi uusien tuotteiden saattamista markkinoille, erilaista projektityötä sekä investointi- ja muuta suunnittelua.
”Tehtävänäni on myös haastaa olemassa olevia toimintatapoja ja ideoida uusia. Päässäni pyöriikin jatkuvasti ainakin sata ideaa – joista sitten 99 tyrmätään”, Kimmo nauraa.
Tosiasiassa hän on hyvin tyytyväinen Outokummussa vallitsevaan eteenpäin menemisen henkeen ja johdon kehitysmyönteisyyteen. Parhaita hetkiä töissä hän kokee silloin, kun jokin innovaatio saadaan onnistuneesti kätilöityä valmiiksi tuotteeksi asti – tässä onnistutaan, kun eri osa-alueiden osaajat paneutuvat asiaan yhdessä avoimin mielin.
Kimmo kertoo, että hän aloittaa usein työpäivänsä työsuojelupäällikön tehtäviin kuuluvilla toimilla.
”Kierrän tehtaalla ja tarkistan, että asiat ovat turvallisuuden kannalta kunnossa ja keskustelen ihmisten kanssa muun muassa työhyvinvointiin liittyvistä asioista.”
Työhyvinvointia edistetään Outokummussa aktiivisesti, työntekijöitä kuunnellen. Hyvä esimerkki tästä on kompressiosukkien ottaminen käyttöön sen jälkeen, kun testiryhmä totesi niiden vähentävän jalkojen rasittumista.
”Meillä on meneillään myös hanke, jonka tavoitteena on parantaa työntekijöiden hyvinvointia ja jaksamista kokonaisvaltaisesti. Tarkastelussa ovat esimerkiksi stressi, unen laatu ja palautuminen”, selittää Kimmo.
Kimmo asuu perheineen, yrittäjävaimon ja tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittaneen pojan, kanssa Joensuussa. Perheen tytär opiskelee kauppatieteitä Helsingissä, ja hänen suunnitelmissaan on siirtyä Lontooseen tekemään jatko-opintoja.
Kimmo viihtyy erinomaisesti Joensuussa.
”Nykyinen kotimme on itse asiassa jo 17. paikka, jossa asun”, kertoo alun perin Hangosta kotoisin oleva Kimmo, joka on Suomen lisäksi ehtinyt asua ulkomaillakin muutamaan otteeseen.
Urheilu on iso osa koko perheen elämää – Kimmon vaimo ja tytär ovat pelanneet aktiivisesti lentopalloa ja poika harrastaa seiväshyppyä. Kimmo puolestaan on keskittynyt nuorten fysiikkavalmennukseen lajeina lentopallo ja yleisurheilu.
”Valitettavasti harjoittelu on nyt jäissä koronaepidemian kanssa.”
Tänä keväänä Kimmo on koronan takia keskittynyt enemmän puutarhatöihin.
”Viihdyn niiden parissa kyllä muutenkin, enkä pane vastaan pientä rakennusprojektia silloin tällöin – uusia ideoita minulla riittää vapaa-aikanakin.”