Tuleva maatilan isäntä Kalle Murto näkee, että suomalaisesta, vastuullisesta karjankasvatuksesta ja naudanlihasta löytyy paljon myönteistä kerrottavaa. Omaa tuotantosuuntaansa hän vielä miettii – tällä hetkellä vanhempien luotsaamalla tilalla kasvatetaan maitorotuisia sonneja.
”Kyllä minusta maanviljelijä tulee – se on aina tuntunut omalta alalta”, kertoo juuri maatalous- ja metsätieteiden maisterin opinnot Helsingin yliopistossa loppuun saattanut Kalle Murto.
Kotitila Salon seudulla odottaa jatkajaansa noin 10 vuoden kuluttua vanhempien eläköityessä. Kalle on ollut mukana kotitilan kaikissa töissä pienestä pitäen, ja hoitaa nykyään muun muassa vanhempiensa lomitukset.
”Parhaita hetkiä maatilan töissä ovat onnistumiset – kun esimerkiksi peltoviljelyssä, jossa on monenlaisia muuttujia mukana, tulee onnistuminen, niin onhan se hieno tunne!”
Yliopiston kirjoilla Kallella vierähti seitsemän vuotta – tosin siihen sisältyivät myös armeija-aika, puolen vuoden työharjoittelu sekä yhden vuoden mittainen työrupeama kansanedustajan avustajana eduskunnassa. Nyt valmistumisensa jälkeen Kalle on aloittanut uudessa työpaikassa tuotepäällikkönä maatalouskoneita myyvässä yrityksessä Turussa.
”Maatilataustasta on työssäni paljon etua, vaikka opittavaa totta kai riittää”, 26-vuotias Kalle toteaa tyytyväisen oloisena.
Murtojen tilalla kasvatetaan lihakarjaa, maitorotuisia sonneja, jo kahdettakymmenettä vuotta. HKScanin tuottajiin tila on kuulunut ”aina”, kuten Kalle toteaa. Paikkoja on 200 sonnille, jotka haetaan itse pääasiassa kolmelta tilalta.
Vastuullisuus on tulevaisuutta, ovat Murrot todenneet, ja niinpä tila onkin yksi niistä karjatiloista, joiden keräämän tiedon avulla VTT on laskenut suomalaisen nauhanlihan, tarkemmin sanoen HK Ehdan, hiilijalanjäljen. VTT:n tutkimuksen perusteella on todettu, että suomalaisen naudanlihan hiilijalanjälki jää kolmasosan alle eurooppalaisen keskiarvon. Murrot osallistuvat myös jatkotutkimukseen, jossa mitataan nurmen hiilensidontaa.
”Meillä on myös muita myönteisiä asioita kerrottavana kotimaisesta naudanlihasta sen lisäksi, että täkäläisen naudanlihan hiilijalanjälki on eurooppalaista keskiarvoa pienempi. Meillä ei ole pulaa vedestä, ja nurmea syövän karjan vesijalanjälki on pieni. Lisäksi eläinten elinolosuhteisiin ja hyvinvointiin sekä terveyteen kiinnitetään meillä paljon huomiota. Tätä hyvää viestiä kotimaisesta naudanlihasta meidän on vietävä eteenpäin kuluttajille.”
HKScanin yhteistyökumppani Datasense Oy:n Jiri Luojukoski asensi kesäkuussa Murron tilalla maahengityskammion, joka mittaa pellon hiilensidontaa. Yhteisenä tavoitteena on tuottaa rehua ilmastoystävällisesti ja sitä kautta pienentää lihan hiilijalanjälkeä.
Vaikka omaan isännyyteen on vielä aikaa, Kalle pohtii jo nyt vanhempineen, pitäisikö esimerkiksi tilan tuotantosuuntaa muuttaa tulevaisuudessa tai mitä investointeja Kallen isännyyden varalle mahdollisesti olisi järkevää tehdä.
”Ei tuotantosuunta välttämättä muutu, sillä tykkään sonnihommasta – eläintenhoito on minulle mieleen ja rehukin saadaan omalta tilalta. Ja välillä pääsee sopivasti konehommiinkin”, Kalle pohtii.
Uusia ideoita ja osaamista Kalle kerryttää muun muassa osallistumalla HKScanin nuorille tuottajille suunnattuun Next Generation -koulutusohjelmaan.
”Koulutusohjelma on kaikin puolin hyvä juttu! Siellä tutustuu toisiin nuoriin tuottajiin ja heidän ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa. Osaamisen jakaminen ja tasokkaat koulutukset ovat myös erittäin hyödyllisiä”, Kalle kertoo.
Kun ansio- ja tilan töiltä ehtii, Kalle maastopyöräilee tai suuntaan ystäviensä kanssa mökki- tai laskettelulomille. Tosin tällä hetkellä kaikki ylimääräinen aika kuluu omakotitalon rakennustyömaalla. Hirsitalo nousee oman tilan maille ja muuttamaan päästään jouluksi 2021.
Kalle pitää ruoanlaitosta, vaikka hänen mukaansa sitä tulee tehtyä liian harvoin itse. Bravuurikseen hän mainitsee isoäitinsä salaisella reseptillä valmistettavan jauhelihakastikkeen.
”Sen verran voin paljastaa, että mausteita kastikkeeseen tulee useampaa laatua ja että sinapilla on oma osuutensa maun täydentäjänä”, kuvailee Kalle kastiketta, joka ei vielä ole jättänyt kylmäksi ketään sitä maistanutta.
Kalle näkee kotimaisessa karjankasvatuksessa paljon myönteistä kerrottavaa, mm. eläinten elinolosuhteisiin ja hyvinvointiin sekä terveyteen kiinnitetään Suomessa paljon huomiota. Seuraavaksi kotitilalla asennetaan uusia kumimattoja eläinten makuualueille sekä parannetaan navetan ilmanvaihtoa. Karjan tarkkailun kehittämiseksi navettaan aiotaan asentaa kamerat.
Murron tila oli yksi neljästä HK Ehta -sopimustilasta, joiden toimittaman datan pohjalta VTT:n asiantuntijat laskivat HKScanin suomalaisen naudanlihan hiilijalanjäljen pellolta tuotantolaitoksen portille. Lue lisää työstä naudanlihan hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Kuvat: Roni Lehti