Emolehmät tulivat hauholaistilalle jo ennen vuonna -86 tehtyä sukupolvenvaihdosta. Sokerijuurikkaan viljelyn oheen naudanlihantuotanto sopi hyvin. Jurtin naatista tuli hyvää säilörehua, nurmen viljely ja karjanlanta hoitivat maan kasvukuntoa.

Enimmillään emoja on ollut viitisenkymmentä. Nyt karjassa on 26 lehmää, joista vanhimmat ovat poikineet pitkälti toistakymmentä kertaa. Lehmien värikirjo on laaja, ja jokaisen perässä on musta tai harmaa nupopää vasikka.

- Lehmät ovat kaikki vähintään kahden rodun risteytyksiä ja kolmas rotu vasikoihin tulee isästä. Vaihdan sonnin rotua aina välillä. Uudet emot kasvatan omista vasikoista, suunnilleen neljä hiehoa vuosittain.

- Isärotuina on ollut käytössä myös limousin ja simmental. Painot ja kasvut eivät ole juuri muuttuneet, vaikka rotua on vaihdettu.

Angussonnia Kaivola on käyttänyt tällä erää useita vuosia. Rodusta hänellä on vain hyvää sanottavaa: sonnivasikat painavat syntyessään 36 - 38 kiloa ja 15 kuukaudessa ne saavuttavat keskimäärin 400 kilon teuraspainon. Vasikkamenetyksiä ei ole ollut useampaan vuoteen.

Viime kevään koko sonniryhmä, 14 muhkeaa eläintä, köllöttelee pihatossa helteen raukaisemina. Ne ovat lähdössä teuraaksi lähiaikoina. Vaikka tilan karja ei ole suuri, tiivis poikimakausi auttaa saamaan sonnivasikoista tasaisen, kerralla myytävän teuraserän. 14 sonnia on sopiva yhden päivän erä myös leikkaamoon.

- Laitan sonnin laumaan 20.4. Se astuu kaikki lehmät kertaalleen ennen laidunkauden alkua. Seuraan eläimiä sisällä ja laitan päivämäärät ylös. Keväällä tiedän melko tarkkaan poikimisjärjestyksen. Ensimmäiset vasikat syntyvät helmikuun alussa ja viimeiset maaliskuussa.


Onko kasvunopeuden tason nostoon riittävästi kannustusta, kysyy Eero Kaivola. Hän kasvattaa kolmirotuiset sonnivasikat 15 kuukaudessa 400 kilon teuraspainoon.

Emotilalla poikimiskausi on vuoden tärkein ajankohta, ja silloin on oltava kotona, Kaivola painottaa.

- Ensimmäinen vuorokausi on ratkaiseva vasikalle. Meillä emolehmän sosiaaliturvapakettiin kuuluu oma, puhdas ja runsaasti kuivitettu poikimispaikka, jossa lehmän saa tarvittaessa päästä kiinni. Lisäksi lämmintä juomavettä heti poikimisen jälkeen ja vähintään vuorokausi kaksin vasikan kanssa.

- Nämä kun pystyy tarjoamaan, niin aika vähän on ongelmia myöhemmin, Kaivola sanoo 1 178 elävän vasikan kokemuksella.

150 neliömetrin poikimaosastossa voi järjestää omaa rauhaa kolmellekin emolle kerrallaan. Vasikkapiilo on tärkeä, sinne vasikat osaavat hakeutua jo vuorokauden vanhoina. Jos vaikeuksia tulee, on navetassa myös lukkoparrella varustettu karsina. Tänä keväänä sille ei ollut käyttöä, edes poikima-apua ei tarvittu kertaakaan.

- Jos jotain olen näinä vuosina oppinut, niin poi´ittamaan. En pelkää antaa apua, kun sitä tarvitaan. Jokainen vasikka pitää saada elämään ja ellei sitä osaa, ei emojen määrän lisääminen auta yhtään.

Kolmiroturisteytyksen käyttö, tarkkaan valitut sonnit ja pitkä kokemus selittänevät yhdessä sekä pienet vasikkamenetykset että tasaisen hyvät kasvutulokset. Teurastamoraporttien mukaan tilan päiväkasvut ovat jatkuvasti parisataa grammaa yli HKScanin keskiarvon.

- Meillä on sama eläinaines ja rehustus kuin muillakin. Ruokinta on yksinkertaista, säilörehua, heinää, ohraa ja kauraa, toki rehuanalyyseihin ja ruokintasuunnitelmaan perustuen.

- Jokainen käyttää tietysti sitä eläinainesta, mitä haluaa. Monille myös oma rotuyhteisö on tärkeä. Teuraseläinten kasvatuksessa kolmiroturisteytykset toimivat kuitenkin kokemusteni mukaan hyvin.

Kaivola on huomannut monien puhuvan risteytysemoistaan väheksyvästi ja kertovan tavoittelevansa puhdasta rotua ja jalostuseläinten myyntiä.

Huutokaupassa siitossonnien hinnat ovatkin nousseet. Eero Kaivola kummastelee, miksi eläinaineksen paraneminen ei näy tulosten keskiarvoissa: liharotuisten sonnien kasvunopeus on pysynyt HKScanin aineistossa ennallaan koko 2000-luvun. Nostaako hintoja aloittajien suuri määrä, vai ollaanko me vain tyhmiä, hän pohtii ainakin puoliksi vakavissaan.

- Kannattavuusneuvontaan pitää panostaa nyt, kun esimerkiksi emolehmäpalkkio ensi vuonna alenee. Tieto siitä, millaisella aineksella on mahdollista päästä mihinkin tulokseen, olisi tiloille hyödyllistä. Tämän pitäisi olla mahdollista, teurastamohan kerää tiloilta paljon tietoa raportteja ja muuta laskentaa varten.

- Lypsylehmien vähetessä maitoketjusta tulee vuosi vuodelta vähemmän vasikoita kasvattamoihin. Tämä lisää kiinnostusta emolehmiin, ja senkin takia tuloksissa olisi saatava nyt uusi vaihde päälle, Kaivola patistaa.

Emolehmät ovat vähintään kahden rodun risteytyksiä. Tarkkaan valittu isäsonni tuo yhdistelmään kolmannen rodun.

Hänen tilallaan tuloja tulee karjan lisäksi siemenviljelystä sekä mökkien vuokraamisesta. Sokerijuurikas jäi pois vuosikymmen sitten.

- Kun vilja-ala kasvoi, rakennettiin uusi kuivuri ja viljasiilot. Viljan osoite on tässä lähellä toimiva Hahkialan pakkaamo. Kaksi kolmasosaa peltoalasta, noin 50 hehtaaria on viljalla. Nurmea korjaamme omien peltojen lisäsi eri tilojen luonnonhoitopelloilta.

- Emolehmät ovat sopineet viljan oheen hyvin, sillä nurmi on viljelykierron kannalta ihan ykkösasia.

Laidunalaa on kotona 3,5 hehtaaria ja lisäksi luonnonlaitumia vähän kauempana. Navetan viereiselle pikkulohkolle lehmät pääsevät talvellakin jaloittelemaan, jotta reitti ulos pysyy tuttuna.

Vieroitukseen on kehittynyt hyvä rutiini: koko karja ajetaan olkipaaleista rakennettua kujaa pitkin emolehmänavetasta kasvattamon puolelle. Emot on sen jälkeen helppo ohjata takaisin omaan navettaansa. Vasikat, isoimmat jo 400-kiloisia, toki huutavat niiden perään, mutta rauhoittuvat aikanaan.

- Vasikoille pitää olla varattuna silloin mieleisintä heinää ja säilörehua, jota ne ovat tottuneet saamaan pihatossa jo ennen vieroitusta. Lisäväkirehua laitumelle en ole antanut koskaan.

Työ eläinten parissa on ollut Eero Kaivolalle aina mieluista. Nyt hän kuitenkin miettii karjanpidon jatkamista. Mökkien vuokraustoiminta työllistää kesäisin paljon, seuraava polvi pohtii omalta osaltaan, onko valmis sitoutumaan eläinten hoitoon. Tänä keväänä parhaat vuosikkaat lehmävasikat lähtivät Kaivolasta Otto Paakkalan emolehmätilalle Hämeenlinnan toiselle puolelle.

Kuvat: Raila Aaltonen