Koronan osalta tilakohtainen ennakointi on äärimmäisen tärkeää. On kuitenkin tilanteita, kun ennakoinnista huolimatta joutuu tilanteeseen, jossa on tosi kyseessä.
Ensi viikon keskiviikosta lähtien tarjoamme tuottajillemme kriisipuhelimen, joka auttaa siinä tilanteessa, kun tuottajan vakavan sairastumisen vuoksi eläimillä ei ole hoitajaa. Kriisipuhelin siis palvelee, jos tuottaja koronan vuoksi joutuu sairaalaan, eikä lomitusta ole yrityksistä huolimatta saatu järjestettyä, eikä tuottajan lähipiirissä ole ketään, joka osaisi auttaa.
Jotta voimme olla äärimmäisessä hädässä avuksi, on tärkeää, että jokaisella tilalla on mietitty ja kirjattu ylös, miten ulkopuolinen voi ottaa hetkellisesti kriittisimmät asiat hoitaakseen. Julkaisemme ensi viikolla riskinhallintapohjan, jonka voitte halutessanne täyttää ja jakaa jo ennakkoon meille. Ennen kaikkea tämä työ kannattaa tehdä tilalla itselle, jotta voi varmistaa tilan toiminnan myös poikkeustilanteessa.
Teemme myös kyselyn, jolla kartoitamme, miten monella tilalla on todennäköisesti suuria haasteita varahoitajan saamisessa tosipaikan tullen ja toisaalta, onko tuottaja valmis auttamaan, jos alueen toinen tuottaja on pinteessä.
Pidetään toisistamme huolta!