Kuntoluokitus ruokinnan suunnittelun työkaluna

Lypsylehmän ruokinnan tavoite on saada lypsylehmä syömään mahdollisimman paljon. Emolehmän ruokinnan tavoite puolestaan on ruokkia emo oikeilla rehuilla oikean tuotantovaiheen ja kuntoluokan mukaan - juuri sen verran, että emolehmä kykenee pitämään sopivan kunnon eri tuotantovaiheissa. Lihoa ei liiammin saisi muttei juuri laihtuakaan.

Sisäruokintakausi on melko pitkä ja mitä suurempia karjan emot ovat kooltaan, sitä enemmän energiaa ja valkuaista ne tarvitsevat kuntonsa ylläpitoon.  Vaikka emojen elopainolla on vaikutus ruokinnansuunnittelussa, emojen ruokinta perustuu ennen kaikkea kuntoluokitukseen.

Kuntoluokitus olisi hyvä tehdä vieroituksen jälkeen ja ennen poikimista.  

Ruokinta vuodenajan ja eläinten tarpeen mukaan

Ylläpitoruokinta, siitä koostuu emolehmän vuoden energiantarpeesta yli kaksi kolmasosaa. Nyt elellään myöhäistä syksyä. Kevätpoikivalla emolehmätilalla vasikat pitäisi olla vieroitettu ja emon energiantarve on nyt pienimmillään, koska maidontuotantoa ei ole eikä kehittyvä sikiökään vaadi vielä lisäenergiaa.

Ruokintaryhmät muodostetaan sisäruokintakauden alussa huomioiden emojen kuntoluokat, eläinten sukupuoli ja energiantarve. Emojen kuntoluokan pitäisi olla vieroituksen jälkeen 3, jopa vähän päälle, jotta se voi talven aikana hieman laskea ilman haittaa.

Nyt on mahdollisuus syöttää hyväkuntoisille emoille täyttävimmät, huonommin sulavat karkearehut: korsiintuneet heinät, myöhemmin korjatut säilörehut ja myös ravintoarvoiltaan köyhempiä kokoviljasäilörehuja. Myös olkea kannattaa hyödyntää osana muita karkearehuja. Täysikasvuiset emot voivat talven aikana hyödyntää osan energiasta kudosvarastoistaan, jotka on hankittu kesän aikana hyvällä laitumella.

Tämä Charolaislehmä vastaa aika lailla kuntoluokkaa 3 ja on nauttinut kesästä laitumella

Karkeasti sanottuna ruokintaryhmiä olisi oltava vähintään kolme. Mitä enemmän ruokintaryhmiä saa muodostettua, sen tarkemmin ruokinnan voi kohdistaa. Kerran poikineet emot ja mahdolliset huonokuntoiset emot kunnostetaan, niistä muodostuu oma ruokintaryhmänsä. Erityisesti kerran poikineiden emojen ruokinnasta olisi pidettävä huolta niiden huonomman syöntikyvyn takia. Jos perusrehut ovat hyviä ja niissä on tarpeeksi energiaa ja valkuaista, väkirehua ei välttämättä tarvita. Vaihtoehtona on lisätä ruokintaan väkirehua, kotoinen vilja on hyvä vaihtoehto.

Muistetaan myös, että tavoitekuntoluokka olisi saavutettava pari kuukautta ennen poikimista, sillä tiineyden viimeisellä kolmanneksella ravintoaineiden suurempi saatavuus voi lisätä vasikan syntymäpainoa.

Kolmas ruokintaryhmä muodostetaan nuorista hiehoista ja kantavista hiehoista, ja nekin olisivat mahdollisuuksien mukaan hyvä jakaa kahteen ryhmään. Astutussonni pärjää samalla ruokinnalla emojen kanssa. Tosin jos sonnilla on kunnostustarvetta, hieman väkirehua sonnin dieettiin.

Tavoitteena hyvä terveys ja tuotanto

Muista kivennäiset! Ylläpitokaudelle sopii kivennäinen, jossa on hyvin imeytyvää magnesiumia ja matala kalsiumpitoisuus.  Ylläpitokaudella kivennäisen kalsiumin ja fosforin suhde olisi hyvä olla 1:1. Tsekkaa kivennäisestä myös, että siinä on tarvittava määrä hyvin imeytyvää orgaanista seleeniä ja E-vitamiinia. Mikäli käytössä on vain nuolukivennäisiä, suosittelisin ruokintaan myös suolakiviä, jottei natriumin saanti jää liian vähäiseksi.

Kaiken ruokinnan perusta tulee aina olla emojen hyvä hedelmällisyys, terveys, hyvinvointi ja tuotanto. Karkearehujen mussuttaminen on emoille myös ajanvietettä ja niillä eläimet pidetään tyytyväisenä ja rauhallisina. Rehujen laatu ja energiasisältö saadaan selville vain analysoimalla rehut.

Vieroituksen jälkeen emojen kuntoluokan tulisi olla 3 - 3,5, jotta osa kudosvarastoista voidaan hyödyntää talven aikana sisäruokintakaudella ilman haittaa. Hyvä kuntoluokka hankitaan kesällä hyvällä laitumella.