Kahden vuoden välein järjestettävä OKRA maatalousnäyttely avaa ovensa 4-7.7. Oripään lentokentällä. Okra-näyttelystä on muodostunut yksi Suomen suurimmista maa- ja metsätalousnäyttelyistä, johon...
Kahden vuoden välein järjestettävä OKRA maatalousnäyttely avaa ovensa 4-7.7. Oripään lentokentällä. Okra-näyttelystä on muodostunut yksi Suomen suurimmista maa- ja metsätalousnäyttelyistä, johon tuhannet alan ammattilaiset kokoontuvat katsomaan ja kuulemaan alan kehitystä ja näkymiä. Okraa arvostetaan juuri ammattimaisuudestaan, jossa keskitytään oleellisiin maa- ja metsätalouden asioihin ja jossa yleiset ” sirkushuvit” on jätetty vähemmälle.
HKScan on lähes alusta pitäen 1990-luvulta osallistunut näyttelyyn. Juuri aiemmin mainittu näyttelyn ammattimaisuus ja oikea kohderyhmä ovat houkutelleet vuodesta toiseen meitä osallistumaan näytteilleasettajana. Lisäksi Oripään lentokenttä tarjoaa loistavat puitteet näyttelylle, jossa näyttelykenttä kestää kovankin ukkossateen ja autotkin saa näyttelyn viereen.
HKScan on rakentanut tämän vuotisen osastonsa ajatellen sekä sopimustuottajiaan että kuluttajiaan. Osastomme kuluttajapuolella keskitymme HKScanin kesän uutuustuotteiden esittelyyn ja maistattamiseen ja sopimustuottajapuolella tuottajapalvelun tarjontaan. Tulkaahan hakemaan tuotemaistiaisia näyttelyannin lomassa, ja kurkatkaa tuottajien takatilaan!
Olemme osastollamme asiantuntevalla porukalla keskustelemassa sopimustuottajuuteen, lihantuotantoon ja -kuluttamiseen liittyvistä asioista. Tuottajapuolella voitte kysellä enemmän uusista porsasrehuista, broileripuolella kanalassa kuoriutunut -konseptista ja nautapuolella esimerkiksi noudoista tai Rotukarja 2025 -ohjelmasta.
Lämpimästi tervetuloa Okraan ja tapaamisiin HKScanin osastolla B335!
Olli Paakkala
Tänäkin vuonna Okra-kävijöille on tarjolla monipuolisesti tietoa ja ohjelmaa.