Lokakuun lopulla ryhmä Laatusonni-tiloja oli opintomatkalla Kroatiassa. Opimme jälleen paljon, miten karussakin maassa voidaan harjoittaa maataloutta.

Kroatian maatalous on vasta alkutaipaleellaan. Jugoslavian sosialistisen liittotasavallan aikaan teollistuminen oli tärkein asia. Maaseudun ja maatalouden kehittämiseen ei panostettu lainkaan, ja samalla hukattiin yhteys viljelijöiden ja markkinoiden välillä. Jälkikäteen on huomattu, että jollei ole maataloutta, ei kukaan pidä huolta myöskään maaperästä ja ympäristöstä. Sosialistisen järjestelmän kaaduttua Kroatia oli 90-luvulla sisällissodan tantereena.

Itsenäistymisen jälkeen maaomistusolot olivat hyvin sekaisin. Omistajia oli paljon ja heitä selvitettiin ajalta ennen sosialismia eli 30-luvulta alkaen. Maaseutua kohtasi valtava väestökato ja uusien yrittäjien puute. Nyt tilanne on saatu pikkuhiljaa muuttumaan.

Istrian niemimaa on Kroatian läntisin kolkka. Sillä on aina ollut vahva kytkös Italiaan ja vieläkin lähes kaikki puhuvat toisena kielenään italiaa. Tutustuimme AZRRI-yhdistyksen toimintaan. AZRRI keskittyy Istrian alueen maatalouden, erityisesti alkuperäisrotujen, ja ruokakulttuurin kehittämiseen. Istriasta löytyy alkuperäisrodut niin naudasta, siasta, lampaasta, aasista, vuohesta kuin kanastakin. Tyypillisellä tilalla voi olla 15 lehmää, 100 lammasta, muutama vuohi, aasi ja sika. Maatalous on hyvin monipuolista; näin saadaan pidettyä huolta maaperästä. Kuriositeettina voidaan todeta, että aasin maidosta maksetaan 30 €/l, mutta keskimääräien tuotos aasia kohden on vain 2 dl/pv. Aasin maito on eläinten maidoista lähimpänä äidinmaitoa ja sisältää paljon immunoglobuliineja.

Case Istrian Cattle  

Pääsimme ihastelemaan paikallisten sonnien näyttäviä sarvia

Istrian nauta, Boškar, on historiassa ollut työjuhta. Se oli perheen aarre, symboli kovalle työlle, voimalle ja vaatimattomuudelle. Aikuiset eläimet ovat harmaita ja sarvien muoto on tärkeä. Aikuinen sonni painaa 900 kg ja lehmä 700 kg. Eläimet ovat hyväluonteisia ja rauhallisia. 1990-luvulla lehmiä oli 140 ja sonneja 4 eri sukulinjaa. Kroatia liittyi Euroopan Unioniin 2013. Samalla Istrian naudalle saatiin tuki- ja kehittämisohjelma. Kasvattajia oli paljon ja heidän keski-ikänsä oli 63 vuotta. Tukea maksettiin 1000 € / lehmä ja nyt tuki on 300 €.

AZRRI alkoi ostaa eläimiä ja myydä niitä nuoremmille kasvattajille. Nyt yhdistyksellä on 32 työntekijää, 4 keskusta ja oma geneettinen keskus ja he tekevät yhteistyötä 180 tilan kanssa. Yhdistys teurastaa ja markkinoi lihaa. Yhdistys omistaa 400 lehmää, jotka on sijoitettu yhteistyötiloille. Yhdistys saa rahoituksen Istrian maakuntahallitukselta, EU:lta sekä tuotteitten myynnistä. Seuraavaksi tutustuimme AZRRIn yhteistyötilaan.

Kukicin lihakarjatila

Suzanna Kukic perheineen on hyvä esimerkki onnistuneesta maaseudun elvyttämisestä. He asuivat rannikolla Pulan kaupungissa, jossa Suzanna oli sairaanhoitaja hänen miehensä poliisi. 1993 he muuttivat Paziniin 60 kilometrin päähän karjatilalle. Syitä oli monia: mies oli karjatilalta kotoisin, he halusivat kasvattaa lapset maalla ja elvyttää osaltaan maaseutua. Aviomies tosin jatkaa edelleen töitä poliisina. Aluksi tilalla oli maidontuotantoa ja 2009 he siirtyivät Boškarin lehmiin. Naudat elävät ulkona ja kylmimmillä ilmoilla ja sateen varalta niillä on katos, juuri niin kuin AZRRIn säännöt sanovat. Kylmin jakso on alle viikon mittainen, silloin pakkasta voi olla 10-12 astetta ja lunta 10-20 cm. Tilalla on 40 lehmää, 50 hehtaaria laidunta ja 20 hehtaaria viljalla ja maissilla.

Paikallinen karja pärjää hyvin melko karuissakin oloissa

Pelloista 10 hehtaaria on omaa, loput vuokralla hallitukselta ja naapureilta. Lehmät poikivat ympäri vuoden. Sonnivasikat vierotetaan 6 kuukauden iässä, jolloin ne painavat 250-300 kg. Vasikat myydään AZRRIlle, joka välittää ne loppukasvattajalle. Vasikan hinta on 4 € / kg. AZRRI myös hoitaa tilalle uuden sonnin joka kolmas vuosi.  Illallisella pääsimme syömään Boškarin lihasta tehtyä makkaraa ja lihapataa.

Angus Udbina

Sisämaassa, hyvin lähellä Bosnian rajaa, tutustuimme yhtiömuotoiseen Angus Udbina -maatilaan. Tilan työntekijä ja yksi omistajista, Josip Subaric esitteli avoimesti meille tilaa ja sen historiaa.

Reissulla oli aikaa myös paikallisten herkkujen maisteluun

Alue oli kovinta taistelukenttää sodan aikaan, ja kun tilanpito aloitettiin 10 vuotta sitten, koko alue oli pusikoitunutta ja vain laitumeksi kelpaavaa. Jotain piti tehdä. He eivät tienneet mitään lehmistä. Josip oli ammatiltaan tarjoilija eikä muillakaan yhtiökumppaneilla ollut kokemusta eläimistä. He aloittivat 60 ”Ab”-lehmällä. Ne olivat vähän mitä sattuu, erilaisia ja erivärisiä risteytyksiä. Kaksi vuotta tilaa harrastettiin ja sitten vakavoiduttiin.

He pohtivat ja hankkivat tietoa, mikä rotu sopisi alueelle. Alue on noin 800 metrin korkeudessa. Talvi on ihan oikea, tammi-helmikuussa on aika pakkasta, huiput 15-20 astetta, ja lunta on meikäläisittäin paljon, siinä pari metriä ja paikoin jopa 6 metriä. Kesällä alue on kuivaa. Maaperä on karua karstimaata, pienen kiven vieressä on isompi ja taas sen vieressä pienempi kivi. Sadontuotto ja pellon kantokyky ei ole kovin suuri. Tilalle valikoitui ranskalainen Aubrac-rotu. He hankkivat 120 hiehoa ja nyt lehmiä on noin 200, karjan pääluku on yli 350. Rotuvalintaan ollaan tilalla tyytyväisiä.

Tuotanto on laajaperäistä. Laitumia on 850 hehtaaria ja 400 hehtaarilta korjataan säilörehua ja heinää. Lisäksi viljaa viljellään 150 hehtaarilla, pääosin ruisvehnää. Lehmät ovat aina ulkona, myös tammi-helmikuun poikimajaksolla. Tuolloin karja otetaan läheisille laitumille, jotta susista koituva vaara voidaan minimoida. Eläimet pitää ruokkia 180-200 päivää vuodessa. Laitumet ovat karuja, mutta monipuolisia. Aubrac on osoittautunut erittäin tehokkaaksi laiduntajaksi. Laitumilla kasvaa yli sataa kasvilajia, joista puolet on yrttejä, joita myös ihmiset käyttävät. Sonnit vierotetaan 6 kuukauden iässä ja 200 kilon painoisina. Ennen vasikat myytiin, mutta nyt tilalla on investoitu kasvattamoon ja tila on Kroatian ensimmäinen luomuhyväksytty lihantuotantotila.

Tutustuimme tilan uuteen kasvattamoon

Pelloista alle 10 % on omaa, loput on vuokrattu hallitukselta. Vuokrasopimukset ovat 5 tai 50 vuotta. EU-aikana tilalle on saatu investointitukea rakennusinvestointeihin. Järjestelmä on, että investointi pitää ensin tehdä omalla rahalla tai rahoituksella. Kun investointi on valmis ja tuotanto on osoittautunut onnistuneeksi, antaa hallitus 80 % avustusta. Tämä tuntuu hurjalta, mutta sodan jälkeisessä uudisrakentamisessa kevyemmät keinot eivät varmaan auta.

Tutustuimme myös paikalliseen Buša-rotuun, oliivin tarhaukseen ja oliiviöljyn puristamiseen, prosciutto kinkun valmistukseen, lammastilaan ja palkittuun juustolaan sekä pariin viinitilaan. Pltivica-järvien kansallispuistossa tehty kolmen tunnin patikointi jäi myös varmasti kaikkien mieleen.

Matka oli jälleen antoisa. Ensi lokakuun lopussa opintomatka suuntautuu tehokkaamman maatalouden piiriin, nimittäin Saksaan!

Kiitos kaikille matkalaisille!

Maarit ja Harri