Aloitin HKScanilla Tanskassa broilerituotannon eläinlääkärinä heinäkuun alussa. Ensivaikutelma oli, että kollegat niin Suomessa kuin Vinderupissakin ovat mukavia ja innostuneita työstään....
Aloitin HKScanilla Tanskassa broilerituotannon eläinlääkärinä heinäkuun alussa. Ensivaikutelma oli, että kollegat niin Suomessa kuin Vinderupissakin ovat mukavia ja innostuneita työstään. Positiivinen vaikutelma on vain lisääntynyt sitä mukaa, mitä useampia HKScanin työntekijöitä olen tavannut.
Olen päässyt nopeasti Vinderupissa sisälle työyhteisöön. Minulla on ryhmä kollegoita, joiden kanssa olen yhteyksissä lähes päivittäin. Uskon, että tällä tiimillä voimme tehdä hyvää työtä tuottajien eteen. Tunnen useimmat broilerituottajat jo entuudestaan, sillä olen vuosikymmeniä työskennellyt broilerituotannon eri osa-alueilla.
Elokuussa vierailin suomalaisten kollegoideni kanssa broileritilalla lähellä Turkua. Tuottaja oli saanut kanalaan ensimmäisen erän Kanalassa kuoriutunut -munia, jotka olivat juuri kuoriutumassa. Olin aiemmin kuullut Kanalassa kuoriutuneista, mutten koskaan ollut nähnyt niitä. Vierailu ja kuoriutuvien untuvikkojen seuraaminen vakuutti minut siitä, että tällä tuotantotavalla untuvikoille on mahdollista antaa paras mahdollinen alku. Ympäristö oli täysin kontrolloitu, untuvikot olivat rauhallisia ja hiljaisia, ja ne alkoivat syödä jo ennen kuin ehtivät kuivua. Tuottajalle tämä tuotantotapa varmasti lisää työtä alkuvaiheessa - kanalassa pitää olla usein läsnä, jotta oppii ja ymmärtää koko prosessin. Toivon kuitenkin, että tämä johtaa parempaan tuottavuuteen ja selvään broilereiden hyvinvoinnin kasvuun.
Suomessa olen vieraillut vain tällä yhdellä broileritilalla, joka oli siisti ja puhdas ja kaikki oli hienosti järjestyksessä sekä sisällä että ulkona. Jos Suomea ja Tanskaa verrataan, Tanskassa rakennukset ovat suurempia ja Tanskassa pitää kiinnittää paljon huomiota ilmanvaihtoon, sillä sääolot voivat vaihdella kuumasta ja kuivasta kylmään ja märkään.
Tavoitteeni työssäni on auttaa tanskalaisia broilerituottajia parantamaan tuloksiaan. Seuraavien kuukausien aikana pyrin tunnistamaan tuottajia, jotka voivat hyötyä ylimääräisestä tuesta ja tuotantoon liittyvien asioiden varmistamisesta yhdessä asiantuntijan kanssa. Näillä tiloilla on tarkoitus vierailla säännöllisesti, jotta saamme kehitettyä rakentavaa keskustelua tuotannosta ja voimme ryhtyä tiettyihin toimenpiteisiin tulosten parantamiseksi. Muutamalla tilalla olemme saaneet jo konkreettisia parannuksia aikaan.
Uskon, että tulevina vuosina broilerinlihan suosio ruokapöydässä jatkaa kasvuaan ympäri maailmaa. Uskon myös, että eläinten hyvinvoinnin ja ruoan turvallisuus tulee korostumaan pohjoismaissa - ehkä jopa vientimaissa. Toivon, että konseptit, kuten Kanalassa kuoriutunut ja luomutuotanto, ovat tarpeeksi suosittuja taloudellisesti kestävän ja vakaan kehityksen takaamiseksi.