Netistä löytyy edelleen kaikille avoimia työkaluja säilörehusadon korjuun oikeaan ajoittamiseen, vaikka Artturi-palvelu siirtyi Valion Valmaan. Säilörehun korjuuaikaa netin Artturi-palvelusta...
Netistä löytyy edelleen kaikille avoimia työkaluja säilörehusadon korjuun oikeaan ajoittamiseen, vaikka Artturi-palvelu siirtyi Valion Valmaan.
Säilörehun korjuuaikaa netin Artturi-palvelusta seuraamaan tottunut nautatilallinen kokee tänä keväänä ikävän yllätyksen. Tai oikeastaan sen kokevat kaikki ei-valiolaiset maidontuottajat sekä kaikki naudanlihantuottajat ja emolehmätilat.
Valio on linjannut niin rehulaboratorio- kuin muissakin palveluissaan kohderyhmäkseen vain omat tuottajansa. Kun Artturi, Valion, MTT:n ja Ilmatieteenlaitoksen yhteistyön huipentuma, siirtyi Valma-palveluun, jäivät muut ilman säilörehun korjuuaikapalvelua.
Yleensä kuitenkin tarve luo tarjontaa. Tänä keväänä onkin rakennettu ainakin kaksi kaikille avointa nettipalvelua, joita tuottaja voi hyödyntää korjuuajan määrittämiseen.
Yara on jo aloittanut D-arvoseurannan neljällä paikkakunnalla. Seurannassa otetaan säilörehunäytteet kahdesti viikossa. Tiedot sadon ja laadun kehittymisestä päivitetään nettiin ensimmäisen sadon osalta kahdesti viikossa ja myöhemmin kerran viikossa. D-arvoseuranta löytyy jo nyt osoitteesta www.yara.fi/lannoitus/kasvit/nurmi/D-arvo.
Kesäkuun alussa ProAgria Maatalouden Laskentakeskus julkaisee D-arvoennusteen osoitteessa www.mloy.fi/D-arvoennuste. Palvelu käyttää hyväkseen sääennustetta ja antaa D-arvoennusteen kuntakohtaisesti.
Samoihin aikoihin www.karpe.fi/ -sivuille tullee oma D-arvoennuste. Se antaa alkuvaiheessa ennusteen heinänurmille samalla periaatteella kuin Artturikin. Laskuri pohjautuu Luken MalliNurmi-hankkeeseen. Näiltä sivuilta löytyy paljon muutakin hyödyllistä tietoa nurmiviljelyyn.
Toukokuu oli viileä ja sateinen ja nurmen kehitys hidasta. Kesäkuun alku näyttää lopullisesti, millainen sato määrällisesti ja laadullisesti saadaan.