Luonnonvarakeskus selvitti, miten uuden rehuarvojärjestelmän mukaiset aminohapposuositukset toimivat kolmirotusioilla, joiden isärotuna on puhdas Duroc. Paras taloudellinen tulos saavutettiin suurimmalla aminohappotasolla. Pienin lysiiniannos heikensi rehuhyötysuhdetta ja laski lihaprosenttia.

Luonnonvarakeskuksen tutkimuksessa selvitettiin aminohapporuokinnan vaikutusta lihasikojen tuotantotuloksiin ja taloudelliseen tulokseen. Tutkimukseen toteuttivat Luken tutkijat Soile Kyntäjä, Hilkka Siljander-Rasi ja Jarkko Niemi. 

Kokeessa oli 112 lihasikaa, joista puolet imisiä ja puolet leikkoja (alkupaino 29,3 kg). Siat saivat rakeistettua täysrehua vapaasti automaatista. Koerehujen pääraaka-aineet olivat ohra, vehnä ja soijarouhe, lisäksi käytettiin puhtaita aminohappoja.  Koeryhmiä oli neljä (R1, R2, R3 ja R4), joista ryhmän 1 lysiinitaso vastasi nykyistä suositusta (kaavio 1.). 

Sikojen kasvuaika jaettiin neljään eri rehuvaiheeseen. Vaihe 1 (25 – 55 kg) kesti neljä viikkoa, vaihe 2 (55 – 80 kg) kolme viikkoa, vaihe 3 (80 – 100 kg) kaksi viikkoa ja vaihe 4 teurastukseen saakka. Sikojen teuraspaino oli 86,3 kg.

Koesiat kasvoivat erittäin hyvin, keskimäärin 1115 g/pv (kaavio 2.). Ennakoitua nopeamman kasvun takia ensimmäistä rehuvaihetta jouduttiin lyhentämään.

 

Rehun sulavan lysiinin vähentäminen ei vaikuttanut sikojen päiväkasvuun koko kokeen aikana. Pienimmällä lysiinin annostelulla rehuhyötysuhde (25,0 MJ NE/kg, eli noin 2,55 ry/kg) oli huonompi kuin kontrolliryhmässä (23,5 MJ NE/kg eli noin 2,40 ry/kg). Myös ruhon lihaprosentti (60,0 %) oli alhaisempi kuin kontrolliryhmässä (61,5 %). 

Tuotannon talouden kannalta rehuhyötysuhde on erittäin tärkeä avainluku, koska rehukustannus on porsaan jälkeen suurin yksittäinen kustannuserä. Käytännön tuotannossa siis kannattaa noudattaa asiantuntijan tekemiä rehureseptejä, joissa aminohappotasot on optimoitu suosituksen mukaisille tasoille eri tuotantovaiheisiin.

 

Parhaaseen tulokseen päästiin suurimmalla aminohappolisäyksellä

 

Rehuun lisätyt aminohapot tietenkin nostavat rehun hintaa, joten tarpeen oli myös selvittää lisien kustannustehokkuus. Taloudellisen tuloksen osalta tulos oli hieman erilainen imisillä ja leikoilla. Imisillä suurimman taloudellisen ylijäämän sekä parhaan katetuoton A antoi korkein aminohappotaso. Heikoin tulos puolestaan saavutettiin pienimmällä aminohappotasolla.

Myös leikoilla parhaaseen tulokseen päästiin suurimmalla aminohappolisäyksellä. Sen sijaan pienin aminohappotaso toi toiseksi parhaan lopputuloksen. Parhaan ja huonoimman tukoksen ero oli vain noin euro lihasikapaikkaa ja vuotta kohti. 

Koska harva tuottaja kasvattaa imisät ja leikot erillään saatikka erilaisilla rehuseoksilla, voidaan vetää johtopäätös, että nykyinen aminohappojen suositus on kohdallaan myös tuotannon talouden näkökulmasta. 

Näin jälkikäteen voi miettiä, olisiko kannattanut testata myös nykysuositusta korkeampia aminohappotasoja, erityisesti alkukasvatuksessa. Suuri osa lihasioista kasvatetaan liemiruokinnalla, jossa käytetään valkuaispitoisia sivujakeita. Miten paljon liemiruokinnassa tulisi varautua sivujakeiden koostumuksen vaihteluun ja mahdollisiin puhtaiden aminohappojen tappioihin ruokintajärjestelmässä?

Käytännön tuotannossa ei ihan noin korkeisiin päiväkasvuihin päästä, mutta onko kyse rehuseosten aminohappotasoista vai rehukäyristä? Jatkossa aminohappotasoja olisi hyvä päästä testaamaan käytännön tiloilla, jotta tulosten soveltaminen käytäntöön olisi helpompaa.