Kotimaisissa valkuaiskasveissa on paljon mahdollisuuksia myös lihanautojen valkuaisruokintaan. Valinnanvaraa löytyy niin kasvivalikoimasta kuin korjuumenetelmistäkin. Hyviä kotoisia valkuaisen lähteitä ovat mm. apilat, sinimailanen, virnat, herne, härkäpapu, lupiinit sekä rypsi ja rapsi. Osa näistä voidaan korjata puimalla, osa säilörehuksi ja osa kummalla menetelmällä vain. 

Kotoisista valkuaiskasveista on hyviä kokemuksia naudanlihantuotannossa. Tämä selvisi Hämeen ammattikorkeakoulussa tehdyssä opinnäytetyössä ”Valkuaisrehujen käyttö lihanautojen ruokinnassa” (Huuskonen, L. 2014). Työssä tarkasteltiin kotoisista valkuaisrehuista erityisesti härkäpapua. Vastaajat olivat tyytyväisiä härkäpapuun niin viljelyssä kuin ruokinnassakin. Tulosten perusteella keskeisimpiä syitä kotoisten valkuaisrehujen käyttöön olivat erityisesti halu käyttää kotimaista valkuaisrehua, kustannussäästöt ja myös kiinnostus kokeilla jotakin uutta.   

Härkäpapu

Palkokasvit ovat hyvä valkuaislisä myös kokoviljasäilörehussa. Puhtaasta viljakasvustosta tehdyssä säilörehussa on yleensä vähän raakavalkuaista, joskus jopa alle 100 g/kg ka. Lisäämällä seokseen palkokasveja, raakavalkuaispitoisuus nousee, eikä erillistä valkuaislisää ruokinnassa välttämättä aina tarvita. Esimerkiksi herne, virnat ja härkäpapu soveltuvat viljeltäväksi viljojen seoskasveina. 

 

Alle puolivuotiaat lihanaudat hyötyvät lisävalkuaisesta, mutta tätä vanhempien maitorotuisten sonnien lisävalkuaisen tarpeen ratkaisee ennen kaikkea säilörehun laatu. Mikäli säilörehun korjuu on myöhästynyt ja sen sulavuus ja raakavalkuaispitoisuus ovat jääneet alle tavoitearvojen, lisävalkuaisen tarve on todennäköinen. Loppukasvatuskaudella lisävalkuaisesta saattaa olla hyötyä myös silloin, jos käytetään kokoviljasäilörehua karkearehuna tai jos väkirehun osuus rehuannoksessa on pieni. Suuret liharodut hyötyvät valkuaislisästä myös loppukasvatuskaudella. 

palkokasvit parantavat maan rakennetta, tuovat monipuolisuutta viljelykiertoon ja ne myös katkaisevat viljojen kasvitautikierteitä

Sen lisäksi, että kotoisista valkuaiskasveista saa kasvuvoimaa lihanaudoille, niistä saa kasvuvoimaa myös pelloille. Palkokasveilla typpeä sitovina kasveina typpilannoitteiden ostotarve vähenee. Typensidonnan vuoksi niillä on myös hyvä esikasviarvo. Lisäksi palkokasvit parantavat maan rakennetta, tuovat monipuolisuutta viljelykiertoon ja ne myös katkaisevat viljojen kasvitautikierteitä. Härkäpavun ja herneen viljelystä löytyy hyvä tietopaketti käytännön kokemuksineen mm. Mikkolan (2014) ja Lehtisen (2014) opinnäytetöistä. 

Kohti valkuaisomavaraisempaa Suomea

Vaikka kotoisissa valkuaiskasveissa on paljon potentiaalia, on niiden viljely ja käyttö kotieläinten ruokinnassa vielä melko vähäistä. Tästä osoituksena Suomen alhainen valkuaisomavaraisuusaste, joka on vain noin 16 prosenttia. 

Mikä sitten jarruttaa kotoisten valkuaiskasvien viljelyä ja käyttöä? Yksi merkittävä syy on tiedon ja kokemusten puute. Tarvitaan lisää tutkimustietoa ja hyviä käytännön esimerkkejä sekä viljelystä että rehukäytöstä. Myös kasvinviljely- ja kotieläintilojen välistä yhteistyötä on lisättävä, jotta valkuaiskasvien kysyntä ja tarjonta kohtaisivat nykyistä paremmin. 

Kotoisissa valkuaiskasveissa on paljon mahdollisuuksia. Nyt tarvitaankin toimenpiteitä niiden hyödyntämiseksi. Lähde mukaan edistämään kotoisten valkuaiskasvien viljelyä ja käyttöä nautojen ruokinnassa kertomalla kokemuksiasi niistä! Näin saadaan tietoa jaettua ja nostettua esiin myös lisätiedon ja tutkimuksen tarve.